Blogi 17: Miksi enää jatkaa?

Käytiin tänään (perjantaina 29.11) yhdessä perheenä kiertämässä Kouvolan kirpputoreja. Lapset kiukutteli matkat molempiin suuntiin, mutta meillä oli silti tosi kiva päivä. Asuttiin aikaisemmin 5 vuotta Kouvolassa ja meidän hyvät ystävät kävi moikkaamassa meitä paikallisessa Prismassa. Kahvikupposen ääressä pariskunnan toinen osapuoli totesi, että luki aluksi blogejani, muttei enää jaksa. Voin sanoa että ymmärrän täysin.

Näiden blogien tarkoitus on olla terapiaa itselleni, lyhyttä ja tuoretta sisältöä uusille seuraajille, sekä päivitystä elämääni muutamille “himoseuraajille”. Kiitos teille, jotka olette kulkeneet mukana alusta saakka. Nykyaikana on niin paljon seurattavaa, ettei millään kaikenlaisia “nobodyjen” kirjoituksia jaksa lukea. Mun mielestä se on täysin ok, koska en miekään seuraa kuin vain muutamia sisällöntuottajia aktiivisesti ajan puutteen vuoksi.

Mulla resonoi tosi paljon Kankaisen Mikon ajatus podcastissa siitä ettei meidän tarvitse olla mitään tärkeitä, eikä meidän ammatti tai näkyvyys määritä meitä ihmisenä. Mä oon aina yrittänyt heikon itsetuntoni takia päästä esille ja näyttää toisille “miten hieno tyyppi mä oon”. Sellainen näyttäminen ja esittäminen kääntyy kuitenkin aina päälaelleen ja saa aikaan vain käänteisen reaktion, karttelun ja pahan puhumisen selän takana.

Sain vaimoltani tässä illalla ehkä kivoimman kommentin ikinä: “Sä oot niin hassu, ihan höpö.” Mä oon yrittänyt myös olla hauska koko elämäni ja 15 vuotta olen katsonut stand-uppia löytääkseni ne oikeat vitsit oppiakseni ja ollakseni hauska. Mitä siihen sitten oikeasti tarvittiin. Olin tänään vaan oma itseni ja rento siinä mitä sanoin. Yksikään väkisin keksitty tarina ei ole hauska, jos sen takaa paistaa epävarmuus ja tarve tulla nähdyksi.

On ihan mahtavaa huomata, mitä näiden blogien kirjoittaminen keskimäärin 16 viikon ajan on saanut aikaan. Ne on johtaneet moniin hienoihin syvällisiin keskusteluihin, tuoneet oivalluksia ja kääntäneet suuntaani hyvin nopeasti. Saattaa vaikuttaa siltä että mun mielipide vaihtuu jokaisen blogin jälkeen ja näin se on vähän mennytkin. Sen viikon aikana kun oon saanut palautetta edellisestä blogistani, oon taas oppinut laajempaa näkökulmaa ja se on usein johtanut nopeaan muutokseen.

Tiedän olevani suhteellisen ailahteleva persoona ja siks mä haen tasapainoa melkein kokoajan. Enkä toisaalta tykkää hengailla liian kauan jossain ajatusmallissa, josta on mulle tai toisille haittaa ja siitäkin syystä pyrin tekemään nopeita korjausliikkeitä. Kaikesta ailahtelusta huolimatta koen, että oon päässyt aina vaan lähemmäksi sitä aitoa minää ja pikku hiljaa myös luopunut monista tunnelukoista. Syyllisyys tekemättömistä asioista ja omista ongelmista painaa aina vaan vähemmän, ja se vapauttaa toiminnalle paljon enemmän energiaa.

Vaikka mulla on pitänyt kiirettä töiden kanssa, tuntuu että oon silti jaksanut pitää huolta itsestäni, kodistani, perheestäni ja muista vastuista suhteellisen hyvin. Itsevarmuus ja luottamus omaan tekemiseen on kasvanut ja osaan myös nykyään sanoa ei tilaisuuksille, jotka ei ole vaivan arvoisia. Vaimoni on polttanut ainakin 157:t pelihousut mun impulssien kanssa tässä 7,5 vuoden aikana ja nyt niitä palaa enää vain yhdet kuukaudessa. Edistystä on tullut siis merkittävästi.

Tässä kohtaa sisäinen syyllisyys nostaa päätään ja tuntee että on puhunut vain itsestään. Sitähän varten terapiaan mennään. Mulle puhuminen on keino selvittää mytyssä olevia ajatuksia, ja tää kirjoittaminen toimii vastaavalla tavalla. Vaikka jaan näitä asioita julkisesti, ei mun tarvitse saada tästä mitään ylistystä tai kunniaa. Mulle hienointa ois, jos jollekin nää tekstit resonois niin, että hekin uskaltais olla enemmän oma itsensä ja vapautua turhasta itsekriittisyyden ja toisten miellyttämisen pelosta. Se on yks iso syy miks mä jatkan kirjoittamista.

Kuunneltiin menomatkalla Kouvolaan mun ja Mikon keskustelu kokonaisuudessaan ja täytyy myöntää että se on kyllä hyvää settiä. Parasta on, kun esittää jonkun huonosti ilmaistun kysymyksen. Ensin sen sisältämää näkemystä korjataan ja vastataan silti älykkäästi ja kunnioittavasti. Siinä oppii tosi paljon haastattelijana, kun kaikki ei mee täysin putkeen. Muutenkin oon oppinut että kannattaa esittää joku näkemys kysymyksen yhteydessä, koska ihmisen egolle tekee hyvää korjata tuota näkemystä. Se antaa lisäpotkua keskustelulle kunhan molemmin puolinen kunnioitus säilyy. Sitä podcastissa on ja jos et vielä ole kuunnellut niin tee se. Myös 1 jakso on ihan mahtava ja suosittelen kuuntelemaan senkin. Tässä tämä mainos ohjelman välissä. Takaisin asiaan.

Toinen looginen syy jatkaa tätä blogia on, että yksinkertaisesti koen sen olevan osa mun yritystoimintaa. Ei kukaan jaksaisi lukea (ystävääni lainatakseni) mitään puoli vuotta sitten tehtyä blogikirjoitusta, joka ei ole enää mitenkään ajankohtainen. Viikottainen blogi on aina ajankohtainen ja pitää omaakin mielekkyyttä yllä. Tänne voin jakaa myös uudet kalustohankinnat, kuvaustekniikat ja muut aiheet, jotka ei kiinnosta ketään mun kavereita. Se on sitten omalla vastuulla haluaako lukea Godoxin-salamasta tai RGB-valoista.

Ois helppoa jättää jotain kesken tylsistymisen vuoksi. Ei kuitenkaan kannata tylsistyä! Vanhoistakin asioista saa tuoreita etsimällä niihin uutta näkökulmaa ja laajentamalla näkemyksiään eri ihmisten kanssa. Voin kertoo että oon vasta pääsemässä vauhtiin mun luovan hulluuden kanssa. Mulla on pari kiinnostavaa kuvausprojektia tulossa, uusia podcast haastateltavia jonossa, potentiaalinen studiopaikan etsintä käynnissä ja kaikkea muuta hauskaa ja innostavaa. Yhdestä asiasta päätin kuitenkin luopua.

Aluksi ajattelin somen kasvattamisen olevan tärkein asia. Huonosti tehdyt ja heikkolaatuiset Reels-videot ei kuitenkaan tuo mitään näkyvyyttä. Jos mulla tulee vastaisuudessa jokin video-idea niin panostan siihen enemmän, enkä vain lätki huonokuvaista ja heikkolaatuista videota joka perjantai. Mä ootan innolla että saan hankittua ehkä ens kesänä uuden kunnollisen dronen ja sen myötä pääsen tekemään sen kautta sisältöä. Vielä ei kuitenkaan oo sen aika vaan keskityn tähän mulle rakkaaksi muodostuneeseen blogiin ja pyrin etsimään potentiaalisia uhreja podcast-haastatteluun.

Olihan taas aikamoinen keskiyön kirjoitustulva. Onneksi voin tarkastaa tän sisällön vielä ennen viikon alkua ja tehdä tarvittavat korjaukset epäjohdonmukaisuuksiin. Nyt keskityn nauttimaan vapaa-viikonlopusta ja oikeastaan minilomasta, koska ajattelin mennä töihin vasta seuraavana keskiviikkona. Aika siistiä että voi vaan päättää näin. Hyvin menee ja toivon samaa myös sinulle. Mukavaa uutta viikkoa!