Blogi 16: Työn ja arjen yhteen sovittaminen

Mä oon yrittänyt ottaa uuden tavan ennakoida aina vaan enemmän. Ehkä vanhemmuus on opettanut sitä kaikkein eniten. Lasten kanssa täytyy varautua kaikkeen ja monelta harmilta on säästynyt, kun esim. vauvalle on löytynyt se ylimääräinen vaate tai tutti varmuuden vuoksi. Oon alkanut tekemään blogia selkeesti aikaisemmin, joten sen ehtii vielä lukea läpi ennen tiistain julkaisua useaan kertaan ja korjata pieniä asiavirheitä. Kirjoitan tätä nyt lauantaina.

Tän viikon (47) päätin olla postaamatta mitään uutta Instagramiin. Mulla on ollut paljon palvelutalokeikkaa, perhe on vaatinut huomiota, sekä maksavat asiakastyöt on vieneet lopun ajan. Kotona on tosi hankala tehdä töitä tai varsinkaan somettaa. Puhelimen naputtaminen vaikuttaisi siltä, etten ole kiinnostunut perheenjäsenistäni. En toisaalta halua opettaa lapsilleni mallia, jossa vanhempi on kasvanut kännykkä käteen kiinni, koska sama käytösmalli seuraa varmasti perässä. Mä oon yrittänyt löytää tähän ratkaisua.

Löysin tori.fi:stä käytetyn yritysläppärin halvalla, ja se tulee postin mukana joskus ensi viikon alussa. Mulla on ollut taas jonkin aikaa vaan pöytäkone, koska se selviytyy paremmin vaativista editointitehtävistä ja kohinanpoistoista. Tossa koneessa pitäis olla riittävän hyvät osat, jotta se pystyy samaan. Läppäri mahdollistaa mulle kuvien toimittamisen kuvauskohteiden välillä, sekä voin myös ottaa sen esille tauolla ollessani palvelutalokeikalla, ja vaikka editoida seuraavaa podcast-jaksoa. Tää kaikki on ajan optimointia, jotta työ pysyy helpommin erillään perhe-elämästä.

Mun aikaisempi pomo auttoi näkemään ettei kannata tuoda töitä kotiin. Varsinkin nyt se tapahtuu tosi helposti. Koska ei oo välttämättä selkeetä työaikaa, sujahtaa työt helposti keskelle perhearkea. Mun podcastin yks tärkee tarkotus on toimia itselleni terapiana ja kanavana hyviin neuvoihin. Tähän työn ja arjen väliseen tasapainotteluun löytyy onneks paljon hyvää informaatiota.

Nää kaks keskustelua, jotka oon saanut käydä Netan ja myös Kankaisen Mikon kanssa haastattelun tiimoilta, opetti mulle tosi paljon. Heillä on aivan eri tyyli, tapa käsitellä stressiä ja töitä, mutta molemmat toimii tosi hienosti. Oon todella iloinen, että aloitin tän projektin podcastin osalta. Jokainen ammattilainen on kuin aarreaitta täynnä tietoa ja kokemuksia, ja varsinkin nuo kokemukset auttaa laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Syvälliset keskustelut on myös olleet aika vähissä viime vuosina, ja siksi niiden käyminen antaa ainakin mulle tosi paljon lisäenergiaa.

Vaikka tää tasapainottelu tuntuu haastavalta, en silti haluis vaihtaa tätä enää entiseen. Yksinkertainen elämänrytmi saa mut tylsistymään. Kaipaan kokoajan jotain uutta touhotettavaa ja ideoita pursuaa joka toinen minuutti. Sen takia tälläkin hetkellä mulla on monta rautaa tulessa, joskin koen että elämän pääprioriteetit on selkeät. Jos on selkeät tavoitteet siitä millainen ihminen haluaa olla, miten kohtelee toisia ja mitä pitää tärkeimpänä, on helpompi pysyä kurssissa, vaikka ajatus juoksisi tuhatta ja sataa. Huonot impulssit on helpompi hylätä, kun pohtii viekö nuo ajatukset oikeaan vai väärään suuntaan. Puolison ja ystävien kautta peilaaminen on mulle ainakin tärkeää, koska usein en ajattele kovin pitkälle, ennen kuin ryhdyn toimintaan. Järjen ääntä voi myös lainata, jos se meinaa puuttua itseltään.

Mä aika ajoin ihmettelen niitä ihmisiä, jotka herää joka arkipäivä samaan aikaan, syö samanlaisen aamupalan, järjestää aikataulunsa seuraavan kuukauden ajalta tunnin tarkkuudella ja ovat vielä ton jälkeen tyytyväisiä. Huhhuh, ei tulisi yhtään mitään. Meidän perheelle se ei toimisi mitenkään. Muutoksia kolmilapsisessa perheessä tulee väistämättä ja siks me eletään enemmänkin korkeintaan muutama päivä tai joskus tunti kerrallaan. Sellainen täysin boheemi elämä ei mun mielestä toimi ja tekee varsinkin pienimmät levottomaksi. Liika suunnitteleminen johtaa kuitenkin helposti pettymyksiin.

Mä mietiskelin eilen ystäväni kanssa työstämisen ja edistymisen prosessia. Psyykkeen kannalta on mun mielestä parempi elää tässä hetkessä, mutta sekin voi turhauttaa, jos elämä tuntuu junnaavan täysin paikoillaan ilman selvää päämäärää. Tykkään asettaa pieniä ja isompia tavoitteita ja ne auttaa pitämään elämän mielenkiintoisena. Edistyminen ja hetkessä eläminen ei sulje toisiaan pois, mutta luonnollisesti toinen tulee yleensä priorisoitua sen hetkisen tilanteen mukaan.

Liian suurpiirteiset tavoitteet ei motivoi tai johda toimintaan. Jos ajattelisin että mun täytyy tulla mahdollisimman hyväksi valokuvaajaksi, se sisältäisi niin paljon asiaa että olisi mahdotonta kohdentaa huomiota mihinkään selkeästi. Helpompaa on tarttua johonkin nimenomaiseen projektiin, joka vaatii tietynlaista osaamista, ja hioa sen erityispiirteitä. Tässä kohtaa tykkään ottaa rinnastuksen säveltämiseen. Soittotaidon ei tulisi olla esteenä luovuudelle. Jos pääni tuottaa liian monimutkaista musiikkia, yritän kasvattaa soittotaitoni samalle tasolle. Joissain tapauksissa paljon pienempi riittää. Samaa voi mun mielestä soveltaa luoviin valokuvausprojekteihin.

Aika usein teen muutoksia sen pohjalta mikä muo häiritsee kullakin hetkellä. En esimerkiksi pidä kiinni parransiistimis-aikataulusta, vaan siistin sen, kun se alkaa häiritä peiliä tuijotellessa. Jos mua häiritsee etten osaa jotain kuvaustekniikkaa, perehdyn siihen perusteellisemmin ja harjoittelen sitä, enkä keskity silloin muuhun. Näin edistyminen tapahtuu kuin itsestään, projekti kerrallaan. Mulla on iso tavoite olla kokopäiväinen valokuvausyrittäjä, mutta en mä vielä tiedä mitä kaikkea se pitää sisällään ja siksi on tärkeä nauttia matkasta. Vaikka jollain saattaisi olla todella selkeä näkemys siitä, miten asiat tulee tehdä, ei voi unohtaa sitä matkaa, jonka aikana hän on päässyt noihin johtopäätelmiin. Elämä on usein kantapään kautta oppimista.

Koska elämä ja työt on yhtä virheiden tekemistä, täytyy säilyttää järkevyys. Jos möhlin jotain kuvauskeikalla, ei yleensä kukaan siihen kuole. Mikolla on tähän tulevassa podcastissa todella hyvä ja tasapainoinen näkemys. Odotan innolla että ehdin editoida podcastin ja tekin pääsette kuulemaan tuon keskustelun. Viime podcastin editointi vei kaiken kaikkiaan n. 12 tuntia, mutta uskon tämän menevän paljon pienemmässä ajassa. Nyt mulla on valmis pohja ja laitoin merkille minua häiritsevät asiat ensimmäisestä kerrasta. Osasin toimia suhteellisen hyvin ekan haastattelun kokemuksen myötä ja se varmasti leikkaa aikaa editissä rutkasti.

Mä pahoittelen ettei näissä kahdessa viimeisessä blogissa meinaa oikein pysyä ajatus samassa suunnassa, vaan se poukkoilee. Mulla on jäänyt unet vähiin ja kuljen aikamoisessa aivosumusssa. Kyllä tää tästä varmasti helpottaa. Yritän pitää pian jonkunlaisen loman, jotta pääsisi ihan oikeasti nollaamaan tästä rytmistä. Katsotaan milloin saan sen toteutettua. Nauti sinä kuitenkin uudesta viikosta!