Blogi 18: Mun ei täydy, vaan mä saan

Tää viikko tulee olemaan poikkeuksellinen. Näen perheen seuraavan kerran vasta vähän yli viikon päästä. Tekee ihan hyvää kaikille osapuolille päästä vähän rauhoittumaan. Vaimo ja lapset menivät viettämään aikaa appivanhemmilleni ja itse saan siivoilla ja järjestellä kotia, sekä hoitaa työasioita. Joskus aikaisemmin olisin ahdistunut katsellessani tätä reissuun lähdöstä seurannutta sotkua, mutta nyt en enää.

Ahdistus on mielenkiintoinen reaktio. Se on ikään kuin ylikuumentumista tai mytty, jossa lankakerät ovat menneet sekaisin. Mieli täyttyy hoitamattomista asioista, huolen aiheista, päivän haasteista ja joskus joku pienikin asia voi saada kiikkulaudan keikahtamaan ja aiheuttamaan lumipalloefektin. Mikä on auttanut minua välttämään tuota reaktiota?

Eräs hyvä ajatusmalli itselleni on se ettei minun tarvitse tehdä mitään tai kukaan ei pakota minua tekemään mitään. Saan tehdä ihan mitä haluan eikä kukaan sano minulle että olet paha ihminen, koska tuo sukka makaa keskellä olohuoneen lattiaa. Vaikka tuo sukka olisi lattialla vielä huomennakin, en silti muuttuisi yhdessä yössä kelvottomaksi ja vastuuttomaksi yhteiskunnan hylkiöksi.

Jostain syystä ainakin meidän kulttuurissa on tapana asettaa aika isoja standardeja siitä, miten meidän tulisi elää. Kodin tulee olla siisti kun tulee vieraita, töissä täytyy pystyä käymään energisenä ja tyytyväisenä, sekä kaikkien sukulaisten kanssa täytyy pitää yhteyttä ja muistaa korteilla. Jos oikein asiaa ajattelee, tällä hetkellä pakollista on vain joskus kuolla. Meidän arvomaailma, kulttuuri, tausta, asenteet ja sen hetkinen elämän tilanne asettaa loput “pakotteet”.

Tätä ajatusta pyöritellen olen tullut siihen tulokseen, etten halua murehtia turhia. Kyllä minä haluan pitää kotini siistinä, koska ensinnäkin se on turvallisempi lapsille ja miksei meille aikuisillekin. Jokainen epämääräinen lattian keskellä oleva Duplo-palikka on riski kompastumiselle ja sietämättömälle kivulle jalkapöydässä. Tää mielen muutos on kuitenkin aiheuttanut sen, ettei ahdistus enää nouse katsellessani sotkua, vaan tartun helpommin käsillä olevaan tehtävään.

Nää ajatukset saattaa kuulostaa vähän erikoisilta, mutta jos taustalla on riippuvuus, kauheat dopamiini-laskut, paniikki- ja ahdistuskohtaukset sekä sietämätön tuska jonka seurauksena haluaisi repiä sisuskalut ulos, ei tää pohdinta ehkä kuulosta enää niin omituiselta. Ilman mielenrauhaa elämästä ei tule yhtään mitään ja se on jatkuvaa sairaslomailua, töihin palaamista uupuneena, valittamista ja ahdistusta tekemättömistä asioita. Se että mitään ei ole pakko tehdä, on mahdollistanut mulle asioista nauttimisen ja tärkeimpien priorisoimisen.

Mä en oo suomalaisen hip-hopin kuluttaja, mutta radiosta on joutunut sitäkin aika ajoin kuulemaan. Elastinen valittiin vuonna 2013 vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi ja samaistun eräisiin hänen sanoituksiinsa: “Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin. Mus on voima, jota en voi vaientaa. Pusken täysii aina vaan, MUN EI TÄYDY, vaan MÄ SAAN.” Lainaus on siis Eteen ja Ylös -kappaleesta.

Se että mitään ei ole pakko tehdä vapauttaa turhasta taakasta. Sen sijaan me SAADAAN tehdä ihan valtavasti asioita ja siitä täytyy olla kiitollinen. Tää asenne ei mun mielestä oo kovin olosuhteista riippuvainen, koska vaikeistakin loukoista voi päästä pois kun vaan jaksaa kärsivällisesti yrittää. Joku voisi tässä kohtaa heittää esimerkin sodan keskeltä tai vankiloista ja ymmärrän että nautitaan tällä hetkellä aika isosta valinnan vapauden luksuksesta. Tästä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta moni on masentunut, jatkuvasti huolissaan ja kyntää aivan pohjamudissa. Mä en halua enää sitä itselleni tai läheisilleni.

Palatakseni tuohon olohuoneen lattialla olevaan sukkaan. Tykkään nykyään jakaa ongelmat pienempiin osiin, jolloin niistä tulee helpompia käsitellä. Saatan ottaa esimerkiksi tänään käsittelyyn vain olohuoneen tv-tason ja siivota sen päältä turhat tavarat pois. Jos tuntuu siltä, saatan siivota myös keittiön pöydän. Ei kannata haukata liian isoa palaa ja ottaa tavoitteeksi vaikka koko olohuonetta, jos tietää että se on monta kertaa johtanut epäonnistumiseen ja pettymykseen. Pilkkomalla ongelman osiin, olen monesti huomannut siivoavani lopulta koko olohuoneen ja ehkä myös työhuoneen siinä samalla, ja missään kohtaa työ ei ole tuntunut liian rankalta. Mä oon itsekin häkeltynyt miten osaan nykyään käsitellä tätä asiaa.

Tällä viikolla MÄ HALUAN siivota, editoida podcastia, editoida harrastelija-lätkäturnauksen kuvia, sekä tehdä ruishampurilaisia. Viikkoon mahtuu myös kiinteistöjen kuvausta, ehkä yksi luovempi kuvaus ja pari palvelutalokeikkaa sekä yksi puheen tekeminen. Ei tässä siis ehdi loikoilemaan tai ottamaan rennosti, vaikka lapset eivät olekaan vaatimassa aikaani. Todennäköisesti saattaa tulla myös lisää kuvauskeikkoja lyhyellä varoitusajalla ja aikataulu kiristyy entisestään. En halua kuitenkaan etukäteen murehtia sitä mitä saattaa tulla yllättäen.

Kirjoitan tätä maanantai-aamuna, koska viikonloppuna pelasin ja kuvasin jääkiekkoa omien matsien välissä. Viime viikko meni myös omituisessa selkäkivussa, joka on nyt poissa kuin ihmeen kautta. Kipu yllätti myös kylkikaaressa hetken aikaa ja ystäväni pohdiskeli, jos nämä kivut voisivatkin johtua sappikivuista. Asiaa täytyy tutkia perusteellisemmin ja muutkin oireet sekä riskitekijät sopivat kyllä kuvaan. Tällä hetkellä ei onneksi ole mitään kipuja ja yritän hoitaa kaikki “pakolliset” askareet toivoen etteivät kivut yllätä jälleen. Elämä on joskus arvaamatonta.

Aamun kuvauskeikan jälkeen haen paketin, jonka mukana tulevat tilaamani RGB-valotikut. Toivottavasti ne toimivat hyvin ja pääsen toteuttamaan yhden kiinnostavan kuvausprojektin. Toivotan sulle leppoisaa viikkoa ja jos nää ajatukset resonoi niin laita kommenttia tai vaikka Instassa viestiä, koska tykkään syventää näitä ajatuksia mielelläni. Mulle suurta iloa tuo se jos voin auttaa, oli sitten kyse kameratekniikassa, mielenterveys-haasteissa tai oikeastaan mistä vaan, johon olen edes hieman tarkemmin perehtynyt. Ollaan yhteydessä ja jatketaan taas ensi viikolla!