Blogi 21: Inspiraatio tulee ja menee

Kuten mun säännölliset lukijat ja läheiset ystävät tietää niin oon aika impulsiivinen. Jos alan tekemään jotain, usein innostun siitä aika kovaa ja panostan silloin 110% sekä teoissa ja ajatuksissa. Mitään aaltoa ei kuitenkaan voi surffata loputtomiin vaan jossain kohtaa se hiipuu ja täytyy uida uutta kohti.

Juttelin lyhyesti ystäväni kanssa Instagramissa siitä miten ammattimaisessa toiminnassa ei voi odottaa inspiraatiota. Sinnikkyys ja pitkäjänteisyys ovat välttämättömiä ominaisuuksia, koska yrittäjänä kyse ei ole mistään sprintistä vaan paremminkin kestävyysjuoksusta. Ei se varmaan ole ihme että suurin osa uusista yrityksistä kariutuu joko omaan mahdottomuuteensa, markkinoiden puuttumiseen tai viimeistäänkin innon lässähtämiseen.

Vaikka kaikki ihmiset eivät ole kehon kielen asiantuntijoita ainakaan tietoisesti, jokaisella on kuitenkin lähes poikkeuksetta sisäsyntyiset keinot aistia omia ja toisten tunnetiloja. Sanotaan että innostus tarttuu ja usein aitous on helppo havaita. Vastaavasti myös intuitio saattaa varoittaa jostain henkilöstä tai tilanteesta ja usein sitäkin kannattaa kuunnella. Mä yritän olla aidosti avoin kirja ja helposti lähestyttävä, jotta asiakkaan on helppo huomata se että oikeasti välitän siitä mitä teen. Innostusta voi kuitenkin olla joskus hankala ylläpitää.

Viimeiset puoli vuotta oon panostanut tähän valokuvausyrittäjyyteen aika putkinäköisesti ja keksinyt uusia asioita ylläpitääkseni omaa mielenkiintoani. Mulla on se etuoikeus, että mun ei tarvitse menestyä tässä valokuvauksessa lähihoitaja-ammattini takia tai tarttua kaikkiin huonoihinkin mahdollisuuksiin elättääkseni perheeni. Saan ilman stressiä kehittää ammattitaitoani ja kasvattaa portfoliotani ja keskittää isoimmat voimavarat perheestä huolehtimiseen.

Huomaan että muissa asioissa stressin aiheet vie helposti multa motivaation ja ajattelukyvyn. Mulla on vähän yli kuukausi auton katsastukseen ja siinä ei toimi äänitorvi. Pitäisi ryömiä auton alle etsimään tuo torvi, mitata yleismittarilla saako se virtaa ollenkaan, jolloin tietäisin ongelman olevan jossain releen ja torven välisissä sähköissä, tai sitten ongelma on yksinkertainen ja vaihdan vaan tuon torven uuteen. Tällaisen asian miettiminen saa mun ahdistuskäyrän nousemaan tosi korkealle ja tuntuu että se lamauttaa helposti. Edellisessä autossa termostaatin vaihtaminen aiheutti mulle hermoraunion, vaikka itse vaihtaminen oli aika helppo operaatio. Ei pitäisi pyöritellä liikaa asioita vaan ryhtyä tekemään ja todeta että useinkaan pahimmat pelot ei kuitenkaan toteudu.

Pidin tässä kohtaa blogia 30 minuutin kirjoitustauon, koska halusin käydä etsimässä yleismittarin valmiiksi. Mun piti mennä varastoon ja kaivaa se kesärenkaiden takaa alimmasta laatikosta ja onneksi se oli siellä, niin ei tarvitse sitäkin ostaa. Auton huollattaminen maksaa aivan liikaa ja siks mä ilomielin stressaan, mutta teen ne remontit, kun esimerkiksi jakopääremontti maksaa noin 10 kertaa enemmän kuin pelkät osat Saksasta. Youtuben avulla oon oppinut sekä autoasentajaksi, että valokuvaajaksi, joten sen arvoa ei voi kyllä väheksyä nykyään verrattuna koulutukseen.

Palaan takaisin öljyisistä sormista motivaatioon. Ei oo realistista olettaa että alkuinnostus pysyy missään asioissa loputtomiin. Oli sitten kyse parisuhteesta tai uudesta harrastuksesta, jossain kohtaa siirrytään siihen vaiheeseen missä mielenkiintoa pidetään yllä arkisilla ja hyvin pienillä asioilla. Tavoitteet ja arvot pelaa mun mielestä omaa rooliaan tässä. Jos asian lopettaminen ei ole missään kohtaa edes vaihtoehto, ei silloin sitä ala edes harkitsemaan, vaan keksii uusia tapoja “selviytyä”.

Parina päivänä, kun valokuvaus ammattina on maistunut puulta, oon yrittänyt miettiä vertailun vuoksi muita pitkäkestoisia asioita elämässäni, ja miten olen saanut ylläpidettyä niitä. Liikuntaa ja erilaisia urheilulajeja olen harrastanut siitä lähtien kun opin kävelemään, ja jossain muodossa ne on kulkeneet kokoajan mun rinnalla. Viimeiset pari vuotta oon yrittänyt elvyttää kuntosali-treenaamista ja oon tehnyt erilaisia juttuja aika vaihtelevasti. Välillä olen keskittynyt pelkkään tekniikkaan ja voiman tuottoon levytangon kanssa, toisissa kausissa olen parantanut liikkuvuutta tai tehnyt liikkeitä pelkällä kehon painolla tai sitten kasvattanut aerobista kestävyyttä juoksemalla ja kuntopyörän avulla. Nää kiinnostuksen kohteet on mennyt noin puolivuosittain ja into liikkumiseen on pysynyt kohdallaan.

Joskus täytyy tietysti nollata ja pitää taukoa jostain kivastakin asiasta, jotta huomaa taas hetken päästä kaipaavansa sitä. Sopiva vaihtelu toimii kuitenkin myös hyvänä lääkkeenä motivaation ylläpitämisessä. Mä oon alkanut tulla siihen pisteeseen että huomaan esimerkiksi ravintolassa pitäväni tietyn tyylisistä ruoista enkä enää etsi villejä tai uusia makuyhdistelmiä, koska joka kerta olen todennut villiyden puuskan jälkeen pettyneeni. En yritä keksiä enää pyörää uudestaan vaan tehdä asioita omalla tyylilläni ja tiedän mistä pidän. Tätä samaa periaatetta yritän soveltaa myös valokuvaamiseen.

Mulla on ne tietyt asiat mistä pidän hyvässä kuvassa. Voimakas kontrasti valon ja varjon välillä, synkkyys/mystisyys/haikeus koskettamaan, sekä selkeät linjat rauhoittamaan. Vaikka asiakas on aina oikeassa, ei pidä liikaa ryhtyä kameleontiksi miellyttämään muiden silmää. Asiakas tietää jo palveluita ostaessa millainen kuvaajan tyyli on, joten on kohtuullista odottaa sen myös pysyvän sellaisena. Alan ymmärtämään verkostoitumisen merkityksen, koska näin voin ohjata asiakkaan sopivampaan paikkaan, jotta kaikki ovat tyytyväisiä.

Omaa tyyliä kunnioittaen on kiva tehdä kuitenkin erilaisia asioita, jotta tuo kaivattu inspiraatio pysyy yllä. Tapahtumien kuvaaminen poikkeaa tosi paljon muotokuvauksesta ja ne taas tosi paljon asuntojen kuvaamisesta. Jokaisessa on omat niksinsä ja oppimiskäyränsä. Jos tuntuu että joku tietty kuvaus alkaa tuntua liian arkiselta, voi hetkellisesti keskittyä toisen genren oppimiseen. Monipuolisuus tekee meistä joustavia ja päteviä muuttuviin tilanteisiin ja sellainen mä ainakin haluan olla.

Kun saan inspiraation kirjoittaa blogia, en yleensä suunnittele sitä mitä aion kirjoittaa ja se näkyy ajatuksen poukkoilemisena. Kuten oon aikaisemminkin todennut tän kirjoittamisen olevan terapiaa, niin haluan luovasti oksentaa sen mitä mieleni kulloinkin haluaa tuottaa. Tän jälkeen on aina kevyempi olo, koska usein arjessa ei ehdi keskustella kaikesta mitä on mielen päällä. Huomasin taas tässäkin purkavani alkuperäisen aiheen kylkeen ahdistustani, mutta se auttoi siinä että tuo tuleva remontti ei tunnu enää niin isolta möykyltä sisälläni. Tuntuu että myös inspiraatio esimerkiksi podcastin editoimiseen palautui sen myötä. Kannattaa siis purkaa sydäntään ja selvittää möykyt niin pystyy menemään eteenpäin.

Blogin julkaisupäivä on näköjään 31.12.2024. Mä en aio tehdä mitään kliseisiä lupauksia tulevalle vuodelle, koska muutos pitää aloittaa tänään ja sitä pitää jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Mä en tiedä mihin tää mun yritys mut vie, mutta sen tiedän että päättäväisyydellä saan sen toimimaan ja löydän ne toimivat polut ja oikeat yhteistyökumppanit. Kiitos lukemista ja nähdään seuraavan kerran ensi vuonna!

Loppuun pieni PLOT TWIST (eli juonenkäänne). Tarkistin tänään (maanantaina) tekstin kieliasun ja alkoi huvittamaan tämä sepostus äänitorvesta, koska tänään autoni päätti hajota keskustassa ja odottaa nyt diagnoosiaan autohuollossa. Saavat mun puolesta laittaa sen typerän torvenkin kuntoon! Hei vaan :)