Blogi 24: Mustavalkoinen, lapsen kaltainen?

Sain viimein auton huollosta perjantaina. Loppusumma korjaamolaskulle oli 1436€. Siitä oli hajonnut pakokaasun palautusjärjestelmä (EGR) ja muutama pikkujuttu sen ympäriltä. Mä en kantele pankkitilillä mitään isoja summia ja aluksi alkoi jännittämään. Onneksi sain lainattua rahat kaverilta remonttia varten. Mulla on ihan hyvän kokoinen summa tulossa palkkoja rästistä, joten ei jää tääkään asia pitkäksi aikaa kaivelemaan ja pystyn nopeesti maksamaan takaisin. On mahtavaa, kun ystävään voi luottaa hädän hetkellä.

Lähtökohtaisesti rahan lainaaminen on ongelmallista, koska aina voi käydä niin, että takaisinmaksu vaikeutuu. Ei olisi kiva aiheuttaa turhaa kitkaa ystävyyteen rahan takia. Eipä sen puoleen, mun lähipiirissä ei sellaiset ihmiset kovin pitkää pysy, joille rahan arvo on jotain muuta kuin vain pakollinen paha ja keino saada elämän välttämättömyydet. Mä oon yrittänyt olla antelias läheisiä kohtaan, kun on joskus sattunut olemaan ylimääräistä. Oon kiitollinen, että sain itse tällä kertaa vastaavaa huomiota osakseni.

Voisin viedä tätä blogia, vaikka mihin suuntaan näiden tilannepäivitysten jälkeen, mutta kuvaamisesta puhuminen voisi sopia pieneksi hetkeksi. Toinen ystäväni laittoi mulle Canonin filmikameran parilla objektiivilla ja ootan, että pääsen testaamaan sitä. Oon vakuuttunut siitä, että filmillä saa aikaan paljon “elävämmän” ja 3D-ulotteisemman kuvan kuin kameran digitaalisen sensorin kautta. Kuten Kankaisen Mikko sanoi: “joku siinä rapinassa miellyttää”.

Hyvä asetelma ja valon hallinta on tietysti valokuvaamisen a ja o. Nykyään ihmiset räpsii kuvia ja julkaisee niitä päivittäin, joten massasta erottuminen on tosi hankalaa. Persoonallisen oman tyylin löytäminen auttaa kohdentamaan asiakaskuntaa, sekä toimii ikään kuin työn allekirjoituksena. Mä haluan oppia hallitsemaan varjot hyvin ja löytää pehmeän sekä kontrastisen välistä jotain kaunista. Uskon että filmikuvaaminen tulee auttamaan tässä. Se että joutuu oikeasti miettimään jokaisen räpsäisyn maksaessa, varmasti kehittää taiteellista silmää ja pakottaa irrottautumaan sarjakuvauksen tuomasta turvan illuusiosta. Hyvä kuva on muutakin kuin aukinaiset silmät, se kertoo tarinan.

Filmikuvaamisen lisäksi menneisyyttä, joskin trendikästä, ovat mustavalkoiset kuvat. Mä en nuorempana jotenkin ollenkaan ymmärtänyt niiden hienoutta. Joskus värit vie kuitenkin huomiota pois kuvan merkityksestä tai tarinasta. Usein editoidessa kokeilen molemmat vaihtoehdot tai sitten saatan muuttaa jotain värisävyjä lähemmäs yhtenevää värikokonaisuutta. Jotkut värit häiritsevät ja ne voi ottaa joskus pois kokonaan ja säilyttää toiset.

Mun tarkoitus ei kuitenkaan oo puhua väriteorioista, vaan rinnastaa värittömyyttä ajatteluun. Mustavalkoinen ajattelutapa on ollut osa mua koko elämäni ja viimeisen kolmen vuoden aikana oon yrittänyt työskennellä päästäkseni siitä eroon. Väitän kuitenkin ettei se ole täysin turha tapa ajatella, riippuen tietysti asiasta. Kerron teille nyt hieman syitä.

Varsinkin kun tekee isoja muutoksia elämässään ja ajattelutavassaan, on usein helpompaa tehdä mustavalkoisia ratkaisuja. Vaikka esimerkiksi laihtuminen onnistuu lähes millä ruokavaliolla tahansa, on helpompaa noudattaa jotain rajoittavaa ruokavaliota tai ainakin karsia paljon sokeria sisältävät herkut pois. Jos joku kärsii alkoholismista, se tarkoittaa usein, että kaikki ryyppäävät kaverit pitää dumpata kokonaan, koska muuten suistuisi takaisin samalle tielle. Mustavalkoiselle ajattelulle on paikkansa.

Liika ylianalysointi on tietysti myös kuluttavaa ja stressaavaa. Ainakin tämän hetken näytön perusteella raitis alkoholisti ei pysty palaamaan kohtuukäyttäjäksi ja joutuu siksi kieltäytymään juomasta kokonaan. Jos on henkisesti väsynyt, voi helpottaa elämää kieltäytymällä kaikista mukavistakin ylimääräisistä menoista, jotta tekee itselleen lepoaikaa.

Jos kuitenkin jatkaa vain yksioikoisesti eteenpäin, se on sama kuin lapsi jatkaisi vaippojen käyttöä, vaikka olisi ollut yökuiva jo monen kuukauden ajan. Tuntuu että jotkut ihmiset kantavat yksioikoista ajattelutapaa mukanaan koko elämänsä. Saattaahan se pissa tulla housuun 37 vuotiaanakin, vaikka viime kerrasta olisi 34 vuotta. Ehkä tää vertaus kertoo aika paljon siitä, mitä mieltä mä oon liian yksioikoisesta tai mustavalkoisesta ajattelusta.

Mun oma kokemus on, että edeltävä tapa ajatella tekee elämästä tylsää, kaverit ovat kopioita sinusta, eikä uusia asioita tule koettua, koska “enhän minä nyt…” (ja muut kootut selitykset). Vaikka mun elämän palaset oli aikaisemminkin ulkoisesti kohdallaan, tunsin jatkuvaa tyhjyyttä, ahdistuneisuutta ja syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta. Tein monia sääntöjä itselleni, koska ajattelin että kaikki asiat voivat johtaa uudelleen addiktoitumiseen. Onneksi persoonallisuus on pikku hiljaa korjaantunut ja näen asiat laajemmin.

Mä katsoin erästä urheiluaiheista videota palautumisesta, ja siinä puhuttiin siitä kuinka jotkut urheilijat yrittävät jatkuvasti keksiä uusia tapoja palautua paremmin suorituksistaan. Näistä esimerkkeinä esimerkiksi venyttely, kuuma- ja kylmäaltistukset, lihasvasara yms. Monesti nää urheilijat kysyy valmentajilta, että mitä mä voin tehdä enemmän, jotta toipuisin vieläkin paremmin. Vastaus on se että ajattelussasi on vikaa. Jos haluat palautua, sinun täytyy tehdä VÄHEMMÄN, ei enemmän. Parasta palautumista saattaakin olla sohvalla istuminen ja pleikkarin pelaaminen.

Mä aloin kelaamaan voisko tätä samaa asiaa soveltaa myös henkiseen palautumiseen ja uskon että voi. Hengitysharjoitusten, mindfulnessin, lomamatkojen ja irtiottojen lisäämisen sijaan joskus pelkästään hölmön telkkarisarjan katsominen kymmenettä kertaa putkeen ja teen juominen voi olla just sopivaa lepoa, mitä aivot tarvii irrottautuakseen arjen huolista.

Kolmen viikon autottomuus auttoi meidän perhettä kävelemään kymmeniä kilometrejä. Siirtymisiin meni enemmän aikaa ja jouduttiin karsimaan tarpeettomia asioita aikataulusta, jotta päästiin hoitamaan tärkeimmät asiat. Se vapautti kuitenkin aikaa keskusteluille ja reippaan kävelyn jälkeen mieliala on ollut ihan mahtava. Yksinkertaisuus on selkeesti avain monen asian hoitamiseen. Ei kannata monimutkaistaa lepoa, vaikka sekin yritetään tehdä erikoiseksi tänä suorittamisen someaikakautena.

Tätä kirjoittaessani katselen samalla NHL-jääkiekkoa, kun ilmaispeli välitetään telkkarin kautta. Mä nautin tästä, kun en enää kanna syyllisyyttä kaikesta mitä teen. Yöunet saattaa vähän jäädä, enkä halua vetää överiksi ja kompromissina karsia unista joka kerta. Tänään tuntuu silti hyvältä eikä ole aikaista herätystä, joten rentoudun itsekseni ja annan ammattilaisten näyttää miten sitä kiekkoa liikutellaan.

Mä varmaan kuulostan rikkinäiseltä gramofonilta, kun puhun tästä rennosti ottamisesta jokaisessa blogissa. Se on mulle tällä hetkellä tosi iso avain mun mielenrauhaan ja siksi kirjoitan siitä niin kauan kuin virtaa riittää. Nyt paistan munakkaan ja syön sen paahtoleivän kanssa. Mukavaa viikkoa sinulle!