Blogi 25: Positiivisuus edellä, ainakin lopulta.

Blogin julkaisua edeltävä viikko oli työntäyteinen. Palvelutalossa tein useamman keikan ja siihen päälle muutamat henkilökuvaukset. Oon kieltäytynyt kaikista uusista menoista ja se on pikku hiljaa purkanut kasaantunutta tehtävälistaa. Pieni some-loma postaamisesta teki myös hyvää vaikka tilin ja nettisivun katseluluvut tipahti tosi reippaasti. Ois monta syytä masentua tällä hetkellä, mutta sen takia yritän kaivaa vähän positiivista sävyä elämään. Kerron teille muutamasta kielteisestä ajatuksesta, ja miten olen työstänyt niitä.

Toiset kuvaajat on parempia kuin minä. Instagramia selaamalla varmistaa, ettei omat tuotokset näytä enää miltään, eikä ketään kiinnosta kuitenkaan omat tekeleet. Jos totta puhutaan, mä oon kuvannut aktiivisesti tosi vähän aikaa ja siksi on ymmärrettävää ettei laatu voikaan olla samalla tasolla, kuin muilla ammattikuvaajilla. Asioita oppii tekemällä ja kokeilemalla, eikä kenestäkään tulee huippuammattilaista ilman virheitä. Mä oon aina tykännyt analysoida toisten töitä. Koen että mulla on siksi ihan hyvä “silmä” eli näkemys siitä, miltä hyvä kuva näyttää. Tekninen puoli sekä käytännön toteutus opitaan kuitenkin vasta kokemuksen kautta.

Sen sijaan että rapistuttaisin itsetuntoni toisten hienojen kuvien ja videoiden alle, yritän käyttää niitä inspiraation lähteenä. Kun seuraa taitavien kuvaajien edesottamuksia, saa usein hienoja ahaa-elämyksiä siitä, miten asioita voisi tehdä myös toisella tavalla. Saman kuvausgenren sisältäkin löytyy jo tosi paljon vaihtelua eri kuvaajien välillä, eikä siksi pidä ajatella, että oma tyyli tehdä on jotenkin huonompi. Se on vain erilainen.

Yksi kiinteistövälittäjä sanoi viikko sitten että kaikkien meidän kuvaajien tyyli on ihan erilainen. Jotkut tykkää ottaa sellaisia sisustuslehti-kuvia, jotka välittää enemmän tunnelmaa. Mä sen sijaan tykkään, että tila hahmottuu mahdollisimman hyvin, eikä ostajan tarvitse arpoa missä huoneessa ollaan kun hän vertaa pohjapiirrustusta kuviin. Henkilökuvissa mulla on vähän sama tyyli. Ei mitään villejä kulmia tai erikoisuuksia. Tasaisen tylsää, mutta laadukasta.

Tavasta tehdä asioita heijastuu henkilön persoonallisuus. Itse ajattelen: “jos se toimii, se riittää.” Ehkä me kaikki sorrutaan ajoittain “ruoho on vihreämpää toisella puolen” -ajatteluun. Ne joilla on luonnostaan kiharat, haluaa suorat hiukset ja toisinpäin. Mä haluisin olla taiteellisempi ja räiskyvä, mutten ole. Ei se silti oo huono asia, koska kaikille on paikkansa. Omaa juttua kannattaa aina kehittää, muttei kannata pyrkiä olemaan jotain muuta kuin on.

Mä en koskaan saa asiakkaita, koska muut on niin hyviä/pitkään tehneet. Tän ajatuksen kanssa kamppailee varmaan kaikki aloittelevat yrittäjät, varsinkin jos ala on tosi kilpailtu. Mä oon tosi iloinen, kun sain tänään (lauantaina) kuvauksessa palautteen asiakaspalvelusta, jossa asiakas kiitti mua nopeesta vastaamisesta ja muutenkin selkeästä viestinnästä. Oli mielenkiintoista jutella siitä, miten vaikeaa hänen oli saada yhteys muihin kuvaajiin. Kun näitä hyviä asiakaspalautteita saa, ne alkaa pikkuhiljaa levittämään sanaa. Puskaradion toimivuuteen täytyy vaan luottaa näillä pikkupaikkakunnilla.

Onhan se selvää, että mäkin jos hankin jotain palveluita, otan usein sen ensimmäisen vaihtoehdon. Jos se on liian kallis, otan sitä seuraavan enkä jaksa selata minnekään kolmannelle sivulle Googlen-hakukoneessa. Se on todella surullista, että isot ketjut syö pienyritysten työt, mutta tää verkostoitumisen aikakausi mahdollistaa palveluiden ja tavaroiden hankinnan lähes mistä päin maailmaa tahansa. Sama ilmiö näkyy luonnollisesti valokuvaamisessa.

Tässäkin pitää ajatella niitä, jotka komeilee siellä hakukoneiden kärjessä. He on nähneet kovan työn ollakseen siellä, ja on hienoa että heidän työnsä palkitaan ja laatu näkyy. Mun tehtävä pienempänä on vaan tehdä yhtä määrätietoisesti ja pitkään töitä sen eteen, että ansaitsen paikkani muiden joukossa. Sattumalla on myös paikkansa, koska nykyään saatetaan “trendata” tai päästä “viraaliksi” jonkun somejulkaisun myötä. Siihen ei kuitenkaan kannata luottaa. Vaikka lottovoitto on mahdollinen, suurin osa miljonääreistä on hankkinut rahansa kovalla työllä ja he pystyvät myös säilyttämään sen.

Fakta on se, ettei kuvaamalla ainakaan miljonääriksi tulla, eikä sen pitäisi olla tarkoituskaan. Rahan havittelija ei saa koskaan tarpeekseen, ja ahneuden edessä elämä romuttuu. Mä oon aina tykännyt eräästä afrikkalaisesta viisaudesta, jossa bisnesmies tulee kalastajan luo ja kehottaa häntä hankkimaan veneen sekä tekemään kalastuksen suuryrityksen. Lopputulos on se, että lopulta hän voi vain kalastaa kuten alussakin. Välissä oli vain useamman kymmenen vuoden työ. Eihän se kivaa ole elää kädestä suuhun, mutta kaikesta selviää, kun pitää elämänsä ja tavoitteensa yksinkertaisina ja realistisina.

Yrittäjyyden parhaat puolet on yrittäjyys ja huonoimmat puolet on myös yrittäjyys. Se että saa päättää omista asioistaan on mahtavaa, mutta 95% ajasta joutuu käyttämään kaikkeen muuhun kuin siihen, miksi alkoi tehdä tuota työtä. Jokaisen on tehtävä valinta, arvostaako sitä 5:ttä prosenttia, kun saa vain kuvata asiakkaita. Kyllä tää asia tuli mulle shokkina, vaikka tiesinkin suurinpiirtein mihin olin ryhtymässä. Alan ymmärtää edellisiä pomojani, sitä miksi hermo oli joskus kireänä.

Valoa on tunnelin päässä ja keinot alakulon voittamiseksi on aktiivisessa käytössä. Yleensä olen pitänyt talvesta, mutta tämä talvi on ollut kaikista raskain tähän mennessä. Pian valokuvaajat heräävät kuopistaan (terkut Netalle!) ja saadaan taas enemmän valoa ja asiakastilauksia. Käännetään negatiiviset asiat päälaelleen ja etsitään sitä valoa, muuten kenno on ihan pimeä. Tsemppiä liukasteluun kaikille!