Blogi 32: Inspiraationa valo
Siitä lähtien kun Kankaisen Mikko sanoi mulle kameran ulkoisesta salamasta, oon hurahtanut sen käyttämiseen. Alkuinnostuksen laannuttua oon yrittänyt löytää tilanteeseen sopivaa valoa tai sitten vaihtoehtoisesti yhdistänyt sekä salamaa että luonnonvaloa keskenään. Meidän vanhin tyttö ottaa aika paljon kuvia vanhalla pokkarikameralla ja tykkää sokaista sisaruksia salamalla metrin päästä. Siitä inspiroituneena pidin hänelle hieman oppituntia, miten hän voi hyödyntää myös luonnonvaloa hyvien kuvien saamiseen.
Valokuvaus sanana selittää itse itseään. Ilman valoa ei ole kuvaa. Aikaisemmin kuva oikeasti valotettiin jollekin materiaalille digitaalisen kennon sijaan, jolloin valon rooli korostui vielä enemmän, eikä jälkikäsittely mahdollisuuksia juurikaan ollut. Kauniin valon etsiminen vaatii kuitenkin edelleen kokeilua ja silmää, oli kuvausvälineet mitkä tahansa. Se kuvaamisessa on hienoa, että tarinan voi kertoa vaikka millä laatikolla, ilman tuhansien eurojen panostamista. Luovuuden kehittäminen on mulle paljon tärkeämpää kuin tekniikka ja hifistely. Se on sitten jokaisen oma asia mikä riittää kellekin.
Oli kiva mahdollisuus tällä viikolla (julkaisua edeltävä viikko) kuvata 1-vuotiasta, joka jaksoi keskittyä niin hyvin kuin olettaa saattaa. Onneksi se ei mitenkään yllättänyt, koska omatkin lapset viipottavat touhukkaana pois kameran edestä. Ekan 15 minuutin aikana otettiin salamakuvia eli ns. studio-lapsikuvia ja sen perään muutama vapaampi luonnonvalo kuva. Molemmat oli mun mielestä tosi onnistuneita ja asiakas piti myös kuvista.
Salama mahdollistaa kuvaamisen missä vaan ja pienellä valmistautumisella saat hyvän valon huonommassakin sijainnissa. Toisaalta asiakkaan ohjaamisella oikeaan suuntaan ja oikeilla asennoilla, voi hyödyntää potentiaalista luonnonvaloa. Klassisesta taiteesta tuttu hieman yläviistosta ikkunasta kajastava “Rembrant”-valaistus toimii lähes tulkoon aina, koska se valaisee kauniista ihmiskasvot, mutta luo silti sopivaa kontrastia varjojen muodossa kohteeseen.
Luonnosta löytyy lähtökohtaisesti kaikki tarpeellinen mikä liittyy esteettisyyteen. Sama pätee valoon. Lähtökohtaisesti matala auringonnousu tai -lasku tekee pehmeän valon, sekä sytyttää taivaan väriloistoon eri valon pituuksien läpäistessä kaasukerroksia. Mikä hienointa, siihen ei koskaan kyllästy. Mä yritän jäljitellä luontoa myös editoidessa, koska tietyt värit toimivat hyvin keskenään ja mallin saa tähänkin luonnosta ja siitä miten värit heijastuvat eri pinnoilta valon seurauksena. Toukokuussa oli ajatus lähteä tuttujen kuvaajien kanssa reissuun Repoveden kansallispuistoon, jolloin päästään taas kaivamaan inspiraatiota porukalla. Odotan tuota matkaa innolla!
Hypätäkseni arkisempiin aiheisiin, en ole nyt pariin viikkoon päivittäny somea juuri lainkaan. Tuntuuhan se vähän väärältä, koska oon yrittänyt panostaa siihen aikaisemmin tosi paljon. Mulla kuitenkin riittää töitä ilman jatkuvaa mainostamistakin, joten pysyn päätöksessäni jatkaa hiljaiseloa. Se että en oo myöskään uusissa työkuvioissa ehtinyt selata puhelinta (saati pitää taukoja) on rauhoittanut mieltä ihan valtavasti. Tuntuu että mieli on kokoajan suuren metsän keskellä ja kuulen vain linnun laulua sekä inspiroidun pitkästä aikaa luovalla tavalla.
Sen verran postasin someen toissa viikolla videota, kun korjasin rakasta säästöpossuani. Siinä mieleeni juolahti kuvaus elämän korjaamisesta pala kerrallaan. Rikkoutuneen saviastian korjaaminen täytyy tehdä rauhassa, pala kerrallaan, jotta muutkin palat alkavat käydä järkeen. Kun mietin itseäni vaikka 7 vuotta taaksepäin, mä ahdistuin silloin ihan pienestäkin kuormituksesta. Tein tosi vähän töitä (joskin ei ollut tarvekaan) ja tuntui silti siltä, että vastuiden taakka painoi harteillani liian raskaana.
Mä oon toivonut voivani edistyä eri elämän osa-alueilla ja nyt kun katsoo taaksepäin voi huomata miten aina muutaman vuoden sykleissä on tullut isoja harppauksia oivallusten tasolla, jotka on auttaneet pääsemään vakaampaan mielentilaan. Sehän on selvää että ikäkin tekee tehtävänsä, kun hormonimyrsky ei ole enää niin järkyttävä kuin aikaisemmin. Huonoista tavoista eroon pääseminen ja uusien hyvin rutiinien luominen on ottanut monta vuotta aikaa.
Tässä tärkeä muistutus meille kaikille: vertailu tappaa ilon elämästä. Mä näin vuosien ajan miten ikätoverit kykenee erilaisiin asioihin mihin minä en. Nyt jälkeen päin mä oon ihan tyytyväinen, että asiat on järjestyneet rauhassa ja oon nykyään ihan toinen ihminen. En enää niin tyly, itsekeskeinen tai äkkipikainen. Vaikka joskus joutuu lähtemään asioihin takaa-ajo asemasta, ei se tarkoita ettei lopulta pääsisi maaliin. Joskus asiat vaatii vain enemmän aikaa ja vaivannäköä.
Tää blogi oli monen päivän impulssien tulos, ja sen huomaa tästä poukkoilevasta tyylistä. On aina hauska tarkistaa näitä viimeisenä päivänä ennen julkaisua. Usein olen kirjoittanut monet kappaleet niin sekavasti, että ne täytyy kirjoittaa täysin uudestaan. Sain tän lopulta pidettyä lähes tulkoon yhden teeman ympärillä. Palatakseni valoon, on kevät tuonut lisää sitä ja sen myötä energiaa. Nautitaan siis nyt näistä monista valoisista asioista. Mukavaa uutta viikkoa!
