Blogi 34: Taakka pois harteilta

Ai kamala, tästä blogista meinas tulla aivan erilainen. Mulla oli sunnuntaina tosi huono päivä, ja kirjoitin alkuyön tunteina angstisen sepostuksen siitä, miten oon vaan iloinen että se on ohi. Sain viimein podcastin julkaistua. Onhan se turhauttavaa kun ei saa asioita aikaiseksi, mutta sitähän tää elämä joskus on. Paineet kasvaa varsinkin, jos kyse ei ole vain minusta, vaan sitä jotain asiaa saattaa odottaa muutama muukin henkilö. Mutta avaan vähän syitä mun huonoon oloon.

Isojen merkkipaalujen jälkeen tulee usein sellainen “Mitä nyt?”-olo. Tästä piirteestä ei kaikki kärsi, mutta me ollaan vaimon kanssa sellaisia projekti-ihmisiä, että jotain täytyy kokoajan kehittää, muuten alkaa ahdistamaan. Aikuisuus on onneksi tuonut hieman tasapainoa meille molemmille, ettei oteta enää liian monta projektia kerralla.

Stressin loppuminen aiheuttaa mulle lähes aina ihan fyysisen/henkisen pahan olon. Vatsa menee sekaisin, saan usein migreenin ja mulla on jonkun aikaa tosi paha olla. Mä oon ollut sellainen lapsesta lähtien. Sain jotain 5-6 vuotiaana vakavan sairaskohtauksen sen jälkeen kun mun saman ikäinen paras kaverini kuoli krooniseen sairauteen. Ei sitä tietenkään ymmärtänyt, mutta jostain syystä elin niin tunteella, että sairastuin itsekin. Ton tilanteen jälkeen mitään vastaavaa kohtausta ei ole ollut, joten oon tullut siihen tulokseen että toi kohtaus johtui tosta kamalasta tapahtumasta.

Oon pohtinut millaista tasapainoa lääkitys vois antaa. Kääntöpuolena lääkitsemiseen on myös suurten ilojen kokemisen heikkeneminen. Kaikissa lääkkeissä on aina kääntöpuolensa ja haittavaikutuksensa. Se on sitten siitä pitkälti kiinni, mitkä haittavaikutukset tuntuvat vähiten ikäviltä. Voihan se olla että saatan kokeillakin jossain kohtaa, mulla tällä hetkellä koitan vielä selvitä normaalin elämän hallinnan keinoin.

Keskittymishäiriö on siinä mielessä vähän hankala määritellä edes sairaudeksi, koska se on jossain mielessä ollut lapsuuden selviytymiskeino. Et näe toistuvasti ulospääsyä vaikeista tilanteista, joten aivot keksivät jotain harhauttavaa tilalle. Aikuiselle se ei kuitenkaan enää toimi tai ainakaan auta kun on paljon “tylsiä” asioita tehtävänä ilman intohimoa. Näihin tylsiin asioihin kuuluu mm. raha-asiat.

Mä toivon että nää uudet työkuviot alkaa nyt toimimaan toiveiden mukaan, eikä tarvitsisi enää kantaa jatkuvaa huolta toimeentulosta. Me puhuttiin Mirjamin kanssa podcastissa talouden hallinnasta yrittäjänä ja sain taas hienoja täkyjä omaankin toimintaan. Mä aina ihmettelin miksei koulussa puhuta yhtään mitään raha-asioista. Suurin osa varsinkin peruskoulusta keskittyy yleissivistykseen, joka on ainakin joiltain osin yhtä tarpeellista kuin nenäkarvan-kiharrin.

Hyvällä talouskasvatuksella oisin mahdollisesti välttänyt monien tuhansien eurojen opintolainat, oppinut säästämään ja tekemään pitkäjänteisempiä ratkaisuja. Tunnen useita ihmisiä, jotka on sellaisessa velkavankeudessa, ettei mitään todellista helpotusta oo näköpiirissä. Kiitos mun pelastamiselle tässä asiassa kuuluu etupäässä vaimolleni, joka on meidän järjen ääni. Tilanne oli pelastettavissa ja teen nyt kovasti sen eteen töitä että kaikki turhat kuormat putoaa harteilta. Toivon että pian voin olla aidosti vapaa tekemään tärkeämpiä ja kiinnostavampia asioita.

Kun tarkemmin mietin, oon viimeisen 10 vuoden aikana taltuttanut erinäisiä kasaantuneita taakkoja. Vaikka joskus turhaudun nykyiseen elämän tilanteeseen, en ikinä vaihtais sitä aikaisempaan. Ehkä vielä seuraavat 10 vuotta kuluu ja voin viimein olla tyytyväinen itseeni ja elämääni. Jokaisen kannattaisi aika ajoin muistella mistä kaikesta kurasta on päässyt eteenpäin ja arvostaa sitä ponnistelua edes hetken aikaa. Täydellisyyteen me ei kukaan tässä kohtaa päästä, joten täytyy vain keskittyä siihen mitä voi tehdä.

Yritän nyt nauttia tästä podcastin loppuun saattamisesta ja selviytyä pahimmista jälkioireista. Voi olla että pahan olon saattoi aistia tästä kirjoituksesta, mutta oon päättänyt kirjoittavani sekä hyvinä että huonoina päivinä. Kirjoittaminen auttaa myös käsittelemään negatiivisia tunteita nopeammin ilman jumiutumista. Liika virheiden ja kielteisten tunteiden murehtiminen ei johda mihinkään.

Mä sain Mirjamilta tosi lämmintä palautetta siitä miten osaan käsitellä ihmisiä. On hienoa että määrätietoinen työ tässä näkyy myös ulospäin. Vaikka sosiaalisuus on mulle luontaista, on keskustelutaitojen, huomaavaisuuden ja empatian kehittäminen olleet kovan työn takana. Mun täytyy vielä kuunnella toi keskustelu oikeasti ajatuksen kanssa (eikä vain editointimielessä), ja poimia sieltä onnistumiset opiksi seuraavaa podcastia varten.

Tää blogi on siitä aivan mahtava, että se on pakottanut mut olemaan oikeasti kurinalainen ja säännöllinen silloinkin, kun ei olisi huvittanut. Jos totta puhutaan, en varmaan oo mitään asiaa jaksanut tehdä ennen tätä ilman intohimoa ja inspiraatiota. Tottakai niitäkin kertoja tulee kun luovuus viuhuen kirjoitan jotain inspiroivaa, mutta tällä hetkellä nää on kuitenkin olleet enemmän säännöllistä itseterapiaa, johon on pakko hetken syventyä tai muuten suutun itselleni.

Toivottavasti tää ei ollut liian negatiivista luettavaa. Myönteinen palaute auttaa jaksamaan ja kiitän kaikkia teitä, jotka jaksatte edelleen kommentoida varsinkin yksityisesti mulle suoraan mitä ajatuksia nää blogit teissä on herättäneet. Aloitetaan uusi kuukausi ja toivotaan että se kevät sieltä tulee ja päästään nauttimaan t-paita keleistä ja jäätelöstä. Mukavaa uutta viikkoa!