Blogi 9: Keskustelutaidot valttikorttina

Viime viikolla sain idean, että kirjoitan seuraavaksi itsestä huolehtimisesta, mutta se on niin laaja-alainen aihe, että halusin tähän väliin kirjoittaa jostain “kevyemmästä”. Lähipäivien ja viikkojen aikana oon saanut henkilökohtaisia voittoja keskustelujen saralla, ja tuntui siksi luontevalta puhua niistä lyhyesti. Joten tässä sitä nyt tulee.

Jos laitetaan vastakkain vaikutusvaltainen poliitikko miljoonayleisön edessä, ja ensimmäistä kunnollista esitystään väsäävä yläaste-ikäinen, niin ero heidän kommunikoinnissaan on valtava. Muhun on aina tehnyt vaikutuksen ihmiset, jotka osaa puhua vetoavasti ja arvokkaasti, ja halusin olla samanlainen. Todellisuus kuitenkin iski kovaa just kouluaikana, koska silloin joutui luokan edessä häpeämään omia PowerPoint-esityksiään.

Puhuminen ja muutenkin selkeä kommunikointi tuntuu olevan katoava luonnonvara yhteiskunnassa. Some-kulttuurin myötä lauotaan kyllä ajatuksia aika vapaasti, muttei enää osata tehdä sitä hienotunteisesti tai mietitä seurauksia. Tuntuu, että uutiset on täynnä sitä kuinka joku loukkasi tai jostain taas loukkaannuttiin, tai kuinka joku kosti toiselle jotain hänen sanomisiaan. Oli se sitten yksilö- tai jopa valtiotasolla.

Kun palaan lapsuuteeni, halusin aina tulla sellaiseksi, josta ihmiset pitävät. Kukapa ei tietysti. Mikä tekee sinusta “pidettävämmän” on kuitenkin aika iso suo kahlattavaksi. Toisaalta se, että haluaa vain toisten pitävän sinusta, johtaa väistämättä typeriin ratkaisuihin ja oman arvon polkemiseen. Se ei ole mielestäni järkevä vaikutin.

Aika hyvä peilauskeino miellyttävyydessä on toiset ihmiset. Millaisten ihmisten seurasta itse nautin? Useimmiten sellaisten seurasta, jotka ovat kiinnostuneita minusta, ovat vähemmän itse äänessä ja kohottavat mieltäni, jos tunnen olevani allapäin. Helposti sitä aikaisemmin ajatteli, että minun täytyy jotenkin todistaa toisille olevani hyvä tyyppi. Se ei kuitenkaan ole täysin minun vastuullani, miten toiset minut näkee. Ja toisaalta jatkuva itsensä todistaminen ei ole aitoa, ja useampi näkee tuon esittämisen läpi. Feikkaamalla saatu lopputulos on usein kaikkea muuta kuin toivottu.

Paremmaksi tavaksi olen havainnut kysellä toisilta, miten heillä oikein menee. Oikeastaan suositeltavampaa on kysyä jokin tarkempi kysymys, kuten “saitko viime yönä nukuttua?”. Tuon kysymyksen opin vanhalta esimieheltäni, ja se on kyllä toiminut erittäin hyvin. Ihmisen fiilikset on paljon helpompi päätellä, jos toinen kertoo nukkuneensa huonosti jo kuukausien ajan. Se ei tarvitse enempää selittelyjä.

Nyt kerron karun tosiasian. Ilman hyviä keskustelutaitoja et voi pärjätä elämässäsi. Tai se on vähintäänkin tosi hankalaa. Toisaalta hyvänä kommunikoijana tuntuu hienot tilaisuudet putoavan syliin pyytämättäkin.

Jo vuosien ahkera työskentely puhumisen ja kuuntelemisen saralla on tehnyt minusta paljon miellyttävämmän ihmisen. Se on vaatinut paljon nöyrtymistä ja itkua, mutta tuo työ on ollut kaiken vaivan arvoista. Asiakkaiden kanssa on helppo tulla toimeen ja arki tuntuu muutenkin paljon kevyemmältä kuin aikaisemmin. Kiperät tilanteet voi usein pelastaa osoittamalla empatiaa ja asettumalla toisen asemaan. Resepti hyviin ihmissuhteisiin piilee myös näissä opeissa.

Miksi sitten halusin kirjoittaa tästä? Tykkään usein kuunnella eri alojen ammattilaisten haastatteluja ja törmäsin Youtubessa Christopher Vossiin, joka on entinen FBI:n panttivankitilanteiden neuvottelija. Hänen haastattelunsa vahvisti sitä ajatusta, että haluan edelleen perehtyä kommunikoinnin saloihin syvällisemmin. Se on paljon tärkeämpi taito kuin joku kuvaustekniikka. Uusi objektiivikaan ei elämäsi laatua kovin paljoa paranna. Asiakasta ei oikeasti kiinnosta, miten olet ottanut kuvan. Tärkeintä on, että hän tuntee itsensä kuulluksi, hänen toiveensa on otettu huomioon, sekä niitä on pyritty toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Valokuvaus on monille aika pelottava kokemus. Harva on kovinkaan luonnollinen kameran edessä, ja tässä kommunikointitaidot astuvat esiin. Mitä paremmin saat asiakkaan rentoutumaan ja olemaan sinut itsensä kanssa, sen luonnollisempia kuvista tulee. Toisaalta asiakkaalle jää sinusta niin hyvä fiilis, että todennäköisesti hän suosittelee sinua myös ystävilleen, joka poikii aika varmasti uusia asiakkaita. Periaatteessa naurettavan yksinkertaista. Haluan siksi kertoa muutamasta tekniikasta, jota käytän saadakseni ihmisen avautumaan.

Ensimmäinen on rentous ja tietynlainen leikkisyys. Lapset uskaltavat usein lähestyä sellaisia ihmisiä, jotka ovat heidän tasollaan, leikkisiä. Kun ihmistä jännittää, hän ikään kuin palaa ujoksi lapseksi aikuisen kuoressaan. Sopiva huumori ja leikkisä asenne keventää tunnelmaa lähes poikkeuksetta kaikkien kanssa. Se ei tarkoita pelleilyä, vaan hymyilyä ja aitoa sekä rehellistä ilmaisua. Itsensä “halventaminen” huumorimielessä toimii useimmiten, koska vastapuoli kokee ettet ota itseäsi liian vakavasti, joten ei tarvitse hänenkään.

Toinen apukeino on tahdikkaat kysymykset. Sekin voisi mennä helposti tungettelun puolelle, jos kysyy liian henkilökohtaisia kysymyksiä liian varhain. Tämä tarvitsee harjoittelua ja pelisilmää. Kysymykset molemmille tutusta aihepiiristä kuten: “oletko ennen ollut kuvattana?” tai “oletko nauttinut viilenevistä ilmoista?” voivat murtaa jäätä. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, ja se on oikeastaan ihan hyvä, koska ihmisen egolle tekee hyvää korjata sinun näkemystäsi. “Minä vihaan talvea” -kommentti johtaa helposti jatkokeskusteluun.

Kolmas ilmiselvä apukeino edellisen jatkoksi on kuunteleminen, kuunteleminen ja kuunteleminen ja vielä kerran kuunteleminen. Aivan turha on kysyä mitään, jos ei ole valmis kuuntelemaan mitä toinen vastaa. Pienet kommentit vastauksiin saa toisen tuntemaan, että häntä oikeasti kuunnellaan ja halutaan ymmärtää. Jos näitä kolmea vinkkiä on toteuttanut niin usein muutaman minuutin jälkeen kuvien ottaminen on jo paljon helpompaa.

Extra-vinkkinä toimii kahvi, jos asiakas juo sitä. Kofeiini vahvistaa mielihyvää tuottavien välittäjäaineiden vaikutusta. Toisin sanoen, kahvin sisältämä kofeiini saa keskusteluhetken tuntumaan paremmalta. Ei siis ole ihme, että tämä masentunut kansakunta kittaa tuota mustaa eliksiiriä litratolkulla.

Tein välillä toisin päin ja kerroin syvällisistä asioista ensin ja nyt aion jatkaa arkisiin. Alle kaksi viikkoa ja päästään kuvausystävieni kanssa viettämään viikonloppu Ruovedellä (n. 80km Tampereelta). Mahtavaa kun saa vertaistukea ja pääsee vahvistamaan keskustelutaitoja! Sinne ystäväni tuo myös uuden kamerani Canon EOS 6D Mark 2:n. Menee varmasti viikonloppu siivillä sitä räplätessä ja kokemuksia jakaessa.

Työt palvelutalossa käyvät myös vähiin. Enää on vain 5 pakollista työvuoroa, ja sen jälkeen olen oman onneni nojassa. Jos kuvauskeikoista ei kuitenkaan riitä laskun maksajiksi, voin aina tehdä hoitoalalla keikkaa. Näin ajattelin tehdä todennäköisesti talven ajan, jolloin ei ole sesonkia asuntomyymisen ja kuvauksien suhteen. Saan kuitenkin itse päättää mitä vuoroja teen ja se tuntuu tosi hyvältä.

Olin kerrankin ajoissa blogin kanssa, koska kirjoitin tämän yövuorossa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Jokainen yövuoro viimeisen kahden kuukauden aikana onkin kulunut yrityksen parissa, ja seuraava yö ei tule olemaan poikkeus. Silloin yritän saada aikaiseksi kuvaussopimuksen minua suojaamaan ristiriitatilanteissa. Kaikki asiakkaat ovat olleet mukavia, mutta yksikin ikävä kokemus voisi pilata tunnelman, joten täytyy varmistaa asia ennen kuin se tulee omalle kohdalle.

Kiitos kun luit taas blogin! Arvostan kaikkia teitä lukijoita valtavasti ja teidän ansiostanne sivuni nousee kokoajan ranking-listassa ylöspäin Googlen hakukoneessa. Löysin itseni jo neljänneltä sivulta (Googlettamalla: valokuvaus Lappeenranta) ja se on aika hyvä saavutus kahdessa kuukaudessa. Tavoite 1. sivusta lähestyy ja sinne päästään. Harjoitellaan keskustelutaitoja ja kommentoikaa mitä ajatuksia blogi herätti. Mukavaa ja kaunista ruskan aikaa kaikille!